Hyvä vuosi takana. Vuosi 2025 oli kasvun vuosi. Liikevaihtomme miltei tuplaantui vuonna 2025 edelliseen vuoteen verrattuna. Kiitos siitä kuuluu ammattitaitoiselle henkilökunnallemme ja asiantunteville asiakkaillemme, joiden kanssa olemme saaneet tehdä yhteistyötä. Kasvaneen liikevaihtomme ja mittavien investointiemme lisäksi tuloksemme oli positiivinen ja mahdollistaa näin tulevissa kehitystoimenpiteissä. Vuoden 2025 aikana investoimme kalustoon. Investointien johdosta voimme jatkossa palvella asiakkaitamme tehokkaammin heidän haasteissaan.Toimintamme kasvun lisäksi myös kehittyy. Aloitimme muun muassa kasvu- ja kansainvälistymisohjelman, mikä pitää…
Innovatiivisuus ja luovuus ovat yrityksemme ytimessä ja ohjaavat toimintaamme. Innovatiivisuus tarkoittaa meille uusien ideoiden kehittämistä ja toteuttamista, jotka tuovat lisäarvoa asiakkaille tehostamalla teollisuusprosesseja ja lisäämällä niihin ketteryyttä. Luovuus puolestaan näkyy meidän innovaatioissamme, meissä itsessämme ja päivittäisessä työssämme. Innovatiivisuus ja luovuus ovat nähtävillä myös logossamme. Elffin logo - kaiken näkevä vihreä silmä ei ole pelkkä kuva, vaan tarina. Se kertoo yrityksemme ensimmäisestä innovaatiosta pesurobotistamme. Logon eri elementit kantavat mukanaan monenlaisia merkityksiä:…